Keittiöremontti Espoossa

Joi
14.7.2016

Kertun keittiössä herkutellaan ja leivotaan. Keittiöremontille tuli todellinen tarve kun vanha keittiö alkoi kirjaimellisesti hajoamaan kaulimen alla. Kertun tytär oli aiemmin teetättänyt keittiöremontin Coticolla ja olikin mukavaa kun saimme tehdä remontin hänen äidilleen.

Kertun keittiössä leivotaan usein eli uudessa keittiössä käytettävyys oli etusijalla. Alakaapit korvattiin uusilla hidastavilla laatikoilla. Isoista laatikoista on helppo ottaa tavaraa esille, sanoisin nähtävästi helpompaa.

Kuva3

Käytännöllisyys oli tärkeää mutta kauneuttakaan ei unohdettu. Valkoinen tiililadonnalla tehty fasettilaatta sopii yhteen ovimallin kanssa, jossa on myös pieni fasetti reunassa. Ettei kaikki olisi valkoista, päädyttiin maalamaan yksi seinä Tikkurilan G444 Gorgonzolan sävyllä.

Uudet kodinkoneet löytyivät Gigantista, jossa eri toiminteita oli helppo testailla ystävällisen palvelun siivittämänä. Cotico ja Gigantin yhteistyö on toiminut hyvin ja koneet saapuvat työmaalle juuri oikeaan aikaan.

Hanasta haluttiin korkeampi, jotta isompienkin peltien peseminen onnistuu. Taloyhtiön määritelmien mukaan valittiin Oraksen hana.  Tiskialtaasta halutiin myös mahdollisimman iso. Stalan tasoon upotettava komposiittiallas valmistetaan kvartsista, joka kestää hyvin kulutusta ja naarmutusta. Suuressa tiskialtaassa on helppo pestä kattilat ja paistinpannut sekä kaatoaltaaseen voi samanaikaisesti tyhjentää viemäriin kaadettavat nesteet, erittäin kätevää. Altaaseen voi halutessaan tilata lisävarusteita ja tässä allas sai kaverikseen valutusastian Silent-1.

Kuva2

Keittiöremontin yhteydessä päädyttiin remontoimaan myös sauna. Saunasta purettiin vanhat paneelit ja lauteet, eristeet tarkistettiin ja lauteiden tuentoja parannettiin. Uudet lämpöhaapapaneelit ja valmislaude moduulit tekivät saunasta kuin uuden. Valkoinen kiuas on hyvä tarjoten hieman vaihtelua perinteisten mustien tilalle.

Kuva1

Kuva4

Cotico Consult huolehti yhteydenpidosta taloyhtiön isännöitsijään ja valvojaan koko remontin ajan. Taloyhtiön määräykset ovat kiristyneet ja tässäkin kohteessa tehtiin asbestimittaus, joka on lakisääteinen kaikkiin ennen vuotta 1994 rakennettuihin taloihin. Asbestinäyte otettiin vanhan välitilan laattojen kiinnitysaineesta. Kokonaispalvelu on hyvä vaihtoehto jos ei itse ole perillä kiristyvistä rakennusmääräyksistä.

Herkullisia hetkiä uudistettuun kotiin!

#mellano #stala #oras #gigantti #stark

Aiheesta lisää